Mun kesäni on jo parina vuonna päättyny Lohjalla. Siellä järven rannalla, lampaitten ja omppupuitten seassa maailmasta parhaassa seurassa ja mahtavaa opetusta kuunnellen. Niin myös tänä vuonna. Viikonloppuna sain levätä (vaikka oisin ehkä voinu malttaa mennä vähän aiemmin illalla nukkumaan). Olla, ylistää, kuunnella ja rukoilla. Yrittää oppia elämään just tässä hetkessä pipoa turhaan kiristelemättä. Nauttia maisemista ja uskomattomasta auringonlaskusta. Ihailla illan lämmössä ja pimeydessä tähtiä ja lentokonetta jonka ääni ei kuulu maahan asti (vaikka en kyllä itte huomaa sitä ääntä kotona). Syödä viidesti päivässä todella hyvää ruokaa. Tehdä kirjalöytöjä töihin tosi edullisesti. Ja todistaa sitä hetkeä, kun kolme eri ihmistä tulkkaa kielillä puhujaa. Vau. Tähän asti oon vaan kuullu, että sellasta tapahtuu.

Tänään oon palaillu pikkuhiljaa arkeen. Pikkuhiljaa siks, että mulla oli vielä vapaapäivä, mutta oon kuitenki ollu kotona ja kaupungilla ja hoitanu asioita. Oon myös saanu vihdoin (!) ommeltua mekot tuleviin ristiäisiin kastettavan äitille ja isosiskolle. (Länsirannikolla voi huomisen jälkeen tarkkailla postimiehen tuomisia). Mä sain rauhassa keskittyä omiin touhuihini kankaitten, saksien, nuppineulojen, kaavojen, langanpätkien, ompelukoneen ja silitysraudan kanssa, kun toinen katto futista ja luki hepreaa. Välillä kyllä keskeytin toisen puuhat ja esittelin valmiita mekkoja. Toisen mielestä mun pitäs vaihtaa alaa. Mutta mä kyllä mielummin pidän tän kivana harrastuksena. Ompeleminen työnä on vähän turhan yksinäistä nykyseen (maailman parhaaseen) työhön verrattuna.

Ja pihalla on oikeesti syksy. Se on kivaa kun on raikas ilma, paljon happea tarjolla eikä tartte hikoilla kun ajattelee. Eilen motarilla ihailin isoa rypästä keltasia, lenteleviä lehtiä. Lauleskelin mielessäni Keltaisia lehtiä ja ruskeita. Sitä laulua, jota me laulettiin siskon kanssa seurakunnan lapsikuorossa muutamia vuosia sitten. Sillon, kun sisko ei osannu vielä lukea, mutta mä oisin silti halunnu molemmille omat nuotit. Ja kun me ei tiedetty, että lavalta kuuluu lähteä pois, kun on saanu laulunsa loppuun. Mä vaan odotin, että ne lopettais taputtamisen. Sitte oisin kyllä lähteny ihan omatoimisesti pois siitä flyygelin vierestä.