Mun pitäs olla jo nukkumassa. Oon menossa huomenna töihin ekaa päivää saikun jälkeen ja aamulla pitää varata extra-aikaa yskimiselle. Tänään tajusin, kuinka hyvään saumaan saikku iski. Ilman näitä pysähtymispäiviä ja pakkolöhöilyjä (voi että se on välillä niin tappavan tylsää) oisin tehny 15 päivän työputken. Ei hyvä ihminen. Missä mun järkeni on ollu, ku oon laittanu vapaapäiviä kalenteriin? Mutta nyt oon siis keränny voimia, yskiny, ollu hiljaa, harrastanu sosiaalista elämää lähinnä facebookissa, sähköpostissa ja tekstareilla, jutellu muutaman sanan kaupan kassan kanssa lottovaihtoehdoista (melkosia potteja oli jaossa), kattonu melko monta ohjelmaa netistä ja toivottavasti toipunu ees vähän. Tai mielellään paljon. Tänään melkeen väänsin tässä sohvalla itkua, kun yksin sairastaminen on vaan niin syvältä. Mut sitte. Onneksi on facebook. Ja onneksi pääsin osallistumaan niinki hienoon keskusteluun ideotten jakamisesta, että nauroin lopulta ääneen. Ystävät. Missä mä oisinkaan ilman niitä (teitä)?